Sen sijaan, että yrittäisin ahtaa itseni johonkin työformaattiin, voin olla oma, vahva itseni ja tehdä itseni tykö työpaikkoihin, joiden katsoisin voivan hyötyä osaamisestani. Vaikka työnimikettä minunlaiselleni ei olisikaan, osaamiselleni voisi silti olla kysyntää.

...Vahvaa itsetuntoa. Piti kirjoittaa tämä kuitenkin muistiin, joskus se voi rohkaista. Niin, joskus tietysti se voi kuulostaa varsin itseriittoiselta ja tyhmältä. Totta on, että talous sanelee ehtoja, mutta ihan yhtä totta on se, että uusia ideoita ja innovaatioita tarvitaan. Ja se voi luonnollisesti tarkoittaa myös esim. uudenlaista työnkuvaa.